torstai 14. tammikuuta 2016

Tallin vaihtoa ja kuulumisia

Moi 

Kuten otsikko kertoo, olen vaihtamassa tallia. Ratsastin ennen Kylä-Hentilän tallilla, mutta päätin vaihtaa välillä maisemaa :). Ajattelin että menisin Takkulan tallin tunneille, kun eräs kaverini käy siellä. Olen käynyt siellä muutaman kerran ratsastamassa ja kerran ratsastuskurssilla. Kurssista olen tehnyt postauksen. Käykää ihmeessä katsomassa jos yhtään kiinnostaa :). 
Ja vähän kuulumisia: Olen ollut todella väsynyt. Ehkä syypää siihen on koulu. Koulussa on kyllä ihan mukavaa, mutta ne heräämiset aamulla... Se on niin inhottavaa D: Onneksi kohta on taas viikonloppu :). Tämmöinen postaus tällä kertaa. Seuraava postaus on ehkäpä varustapostaus :). Täytyy ottaa vaan kuvat ja laittaa tänne :). 
- Lumikukka <3

tiistai 5. tammikuuta 2016

Moi!<3


Olen saanut SnowKitteniltä Liebster Awardsin blogilleni! <33 Kiitos! Hänen blogiinsa pääset Tästä

Säännöt:
1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita palkinto (toi kuva) blogiisi.
3. Vastaa palkinnon antajan esittämiin kysymyksiin (niitä on 11).
4. Nimeä 5-11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa, ja mielestäsi ansaitsevat palkinnon.
5. Laadi 11 kysymystä joihin palkitsemasi bloggaajat vastaavat.
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseesi (nämä tästä näin).
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he ymmärtävät mistä on kyse.

Vastaukseni SnowKittenin kysymyksiin: 
1. Mikä on lempieläimesi? Hevonen, kissa tai koira :)
2. Suosikki laulusi? En osaa päättää... Ehkäpä Katy Perryn Firework (kirjoitetaanko se noin...) :D
3. Unelma-matkakohteesi? Ilman muuta Kanarian saaret :)
4. Lempi asukokonaisuutesi? Farkut ja joku kiva ja rento paita.
5. Lempivärisi? Valkoinen 
6. Lempijälkiruokasi? Jäätelö <3
7. Harrastuksesi? Ratsastus :)
8. Unelmasi? Saada oma hevonen :) <33
9. Pelkosi? Pelkään pimeää 
10. Iloisin muistosi? Kun saatiin koira ja kun pääsin ensimmäistä kertaa tallille :)
11. Kauhein  muistosi? Nyt on paha... Nyt muistan! Se, kun kaaduin joskus kesällä shortseilla polvilleen jonkun ison littanan kiven päälle ja raahauduin sitä pitkin :(. Mun polviin tuli ihan kivat jäljet... Se sattui ihan kamalasti :( 

Nytte mun kysymykset palkinnon saaneille:
1. Lempivuodenaikasi (kerro miksi)?
2. Miten vietät aikaasi vapaa-ajalla? 
3. Lempisuklaasi?
4. Käytätkö farkkuja?
5. Säästätkö yleensä rahasi vai tuhlaatko ne heti?
6. Lempijäätelösi?
7. Miksi aloitit bloggaamisen? 
8. Harrastuksesi?
9. Pidätkö koirista?
10. Lemmikkisi?
11. Pidätkö lukemisesta?

Palkinnon saajat:
Olet niin ihana bloggaaja ja hyvä ystäväni tällä netissä <3
Jenny
Olet hyvä bloggaaja, joten haluan antaa sinulle Liebster Award palkinnon <3
Laura Malava
Teet todella hyvää hevosblogia jota on kiva lukea <3
Lilli
Sinulla on todella mukava ja kiva hevosblogi. Mielestäni ansaitset palkinnon :)
sosu
Teet myös hyvää koirablogia, jota tykkään lukea :)

Tällainen postaus tällä kertaa :)
-Lumikukka <3

lauantai 2. tammikuuta 2016

Kuvia, kuvia, ja vielä kerran kuvia...

Moi!

Ajattelin että laitan tänään tänne jotain kuvia joita olen ottanut, mutta saatte tällä kertaa tyytyä siihen että kuvat on otettu puhelimella. 

Kynttilä. Kuva on muokattu puhelimen omalla kuvanmuokkausohjelmalla.
Viime kevään ensimmäisiä kukkasia meidän pihalla.
Olin joskus Pelicansin pelissä.
Pelicans vs HPK 
Minionit on söpöjä :)
Tätä en ole ottanut puhelimella.

Mun keppari jonka nimi on Pippuri 

Seuraavan kerran kun käyn tallilla, niin voin varmaan laittaa tänne jotain kuvia. Yritän saada jonkun ottamaan ratsastustunnistani joskus jotain kuvia. Kun ei kukaan ikinä ole katsomassa meidän tuntia...
- Lumikukka <3

perjantai 1. tammikuuta 2016

Takkulan tallilla

Moi taas! 

Kello on vasta 9:46, mutta en voi olla kirjoittamatta tänne :D.
Olin päivinä 28-30.12 Takkulan tallin ratsastuskurssilla. Me jokaisena kolmena päivänä ratsastettiin 1h, juoksutettiin hevosia ja hoidettiin niitä. Teoriaa meillä oli jostain syystä vain yhtenä päivänä. 
Ensimmäisenä päivänä ratsastin Akralla. Akra kiukutteli koko ajan ja sen kanssa meni hermot :/. Akra lähti yks kaks kiitolaukkaan ja meinasin tippua kyydistä. 
Seuraavana päivänä menin Hupulla. Hupu oli tosi kiva :). Hupusta taisi tulla mun uus lemppari :D. Vikana päivänä menin Tessalla. Tessa oli ihan kiva mutta se oli vähän jäykkä ja ei ns "kuunnellut" apuja. Kurssilla oli kuitenkin kivaa ja yksi kaverini saa sieltä ehkä hoitoponin itselleen :). Eipä tässä sitten muuta. Laittakaa kommentteihin minkälaisia postauksia haluatte ja yritän toteuttaa sitten niitä :).
- Lumikukka <3

Ensimmäinen kunnon postaus!! :D

Moikkamoi!


Ensimmäinen kunnon postaus!!^.^ Yritän hillitä itseäni tämän blogin suhteen :D. Olisin muuten kirjoittanut  tänään jo varmaa kolme postausta :D. 
Eilen vaihtui vuosi ^.^! Ammuitteko raketteja? Me ammuttiin pata. En muista nimeä, mutta oli upea :). Sitten poltimme tähtisadetikkuja. 
Joulu tuli ja meni. Mitä saitte joululahjaksi? Tai mikä oli paras joululahja minkä saitte? Mun mielestä paras joululahja minkä sain oli varmaan turvaliivi :). 
Kuvia on tulossa, älkää hätäilkö :). Alkuun voisin laittaa kuvan minkä otin joskus syksyllä. Kuva on otettu puhelimella.

-Lumikukka <3

Moi!

Terve kaikki!


Eli, aloitin oman blogin, jossa kerron suurimmaksi osaksi omasta elämästäni ja tallielämästäni. Haaveilen myös omasta hevosesta josta tämä blogi sai alun perin nimensä :). Eräs kaverini saa ehkä parin vuoden päästä oman hevosen ja saan kuulemma sitten käydä hoitamassa ja ratsastamassa sillä :). Pyrin kirjoittamaan tänne joka päivä jotain. 

Meidän perheeseen kuuluu:

Minä, äitini, isäni, pikkusiskon, pikkuveljeni, koira ja kaksi leobardigekko.
Koiramme on leikkaamaton Suomenajokoira narttu. Todella iloinen veijari :) Hänen nimensä on Sani.
Leobardigekkoja on meillä kaksi. Tyttö jonka nimi on Sissi ja poika jonka nimi on Rusko. Ne eivät ole ilmaisia, vaan kuivia ja mahapuolelta samenttisen sileitä ja pehmeitä. Noin kämmenen kokoisia. 
Ratsastamassa käyn Kylä-Hentilän tallilla ja aina joskus Takkulan tallilla. Eipä tässä mitään. Kirjoitan tänään tai huomenna lisää tänne uuteen blogiini :). Nähdään taas.
- Lumikukka 💝